Mies, ymmärrä mitä naiset pitävät seksikkäänä (ne eivät ole lihaksesi)!

Mikä tekee miehestä seksikkään? Ei ainakaan lihaksilla pullistelu, toteavat tutkimukset.

Kuinka moni mies luuleekaan, että naiset pitävät seksikkäänä vain lihaksikkaita tai triathlonistimiehiä, joilla on amerikanvalkoinen hammasrivistö ja norjalaisviikingin leukaperät!

Yksi syy tähän harhaan on se, että miehet todella reagoivat nopealla katsauksella eri asioihin naisessa kuin naiset miehissä. Miehillä on kuvitelma, että se mitä he itse katsovat naisessa seksikkääksi, on samaa kuin naiset näkevät heissä. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa ole.

Tottakai jokainen ihminen näkee ensimmäisenä toisen ihmisen ulkonäön. Ulkonäköön liittyy siihenkin paljon muuta kuin vaikka ne lihakset. Ryhti, olemus, ja monet mikroeleet vaikuttavat valtavasti reaktioon toisesta ihmisestä. Se mitä joku hehkuu, on se mitä hän vetää puoleensa (ja selittää myös mitä hän ajaa luotaan pois).

Oletko joskus ihmetellyt, kun se ei olekaan se baarin komein jätkä, joka kerää naisia ympärilleen? Joskus se on se päälaelta kaljuuntunut keskivertomies, jolla ei edes ole Bentleytä alla. Miksi? Koska se mitä naiset pitävät seksikkäänä miehessä ovat ennen kaikkea nämä asiat:

1. Naiset pitävät miehessä seksikkäänä läsnäoloa

Läsnäolo ei tarkoita sitä, että ollaan koko ajan paikalla ja kyljessä kiinni. Se ei myöskään tarkoita, että täytyy olla tantrikko. Läsnäolo on sitä, että osaat kuunnella mitä nainen puhuu, katsoa keskustellessa ja kuunnellessasi naista silmiin ja jättää sen puhelimen näpräämisen kokonaan väliin (mikä puhelin? Ethän edes muista sellaisen olemassaoloa, kun puhut naiselle, ethän?).

2. Naiset pitävät seksikkäänä miestä, jolla on elämässään tarkoitus

Sinun ei tarvitse olla pelastamassa maailmaa. Naisten mielestä on seksikästä, että et ajelehdi elämässä päämäärättömästi, vaan teet valintoja tietyllä varmuudella. Olet elämässäsi keskittynyt ja teet päätöksiä jotka kuuluvat tarkoitukseesi. Kannat vastuun omasta elämästäsi. Olet seksikäs.

3. Naiset pitävät seksikkäänä miestä, joka pitää sanansa.

Älä lupaa jotain, jos et aio pitää lupaustasi. Se antaa sinusta huonon vaikutelman – joka kerta, mutta ensimmäinen vetää sinut naisen silmissä epäseksikkäiden listalle. Jos sanot selvittäväsi jonkin asian, tee se. Jos sanot, että soitat, soita. Muussa tapauksessa älä lupaile turhia. Seksikäs mies on sanansa mittainen eikä tee toisin kuin puhuu.

4. Naiset pitävät seksikkäänä miestä, jonka sydän on auki.

Lakkaa esittämästä kovista, pahista, coolia, välinpitämätöntä, mitä ikinä. Se ei ole seksikästä missään muualla kuin lehtimainoksen kuvassa, jossa myydään kalliita rannekelloja. Todellisuudessa naiset pitävät seksikkäänä sitä, että mies on pehmeämpi ja osoittaa välittävänsä asioista ja ihmisistä.

5. Naiset pitävät seksikkäänä sitä, että mies pitää itsestään huolta.

Hygienia. Terveys. Puhdas koti. Ymmärrät kyllä. Ei ole ollenkaan seksikästä vetää kännit ja valittaa usein krapulaansa. Jos olosi on kankkusessa kinkkupizzaa tilatessa kovin miehekäs ja seksikkään testosteroninen, korjaa asenteesi. Sitä paitsi alkoholi laskee testosteronitasoja.

6. Naiset pitävät seksikkäänä miestä, joka on rehellinen.

Tuttu juttu, eikö? Rehellisyys se vaan ei mene vanhaksi. Rehellisyys ei tarkoita vain sitä, että kerrot kun mokaat tai et valehtele illanvietostasi päin naamaa. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että kommunikoit avoimesti ja rehellisesti asioista. Aina. Jos jokin leffa tai juttu ei kiinnosta, osaat kommunikoida sen rehellisesti ja suoraan. Et mökötä, kiertele ja kaartele tai teeskentele mielipiteitäsi ja tunteitasi. Jos haluat vain satunnaista yhteydenpitoa ja hauskuutta naisen kanssa, ole rehellinen. Jos tunnet jotain syvää ja ehkä jopa rakkautta, ole rehellinen. Nainen pitää sitä aina seksikkäänä.

7. Naiset pitävät seksikkäänä sitä, että mies työstää ongelmiaan.

Joita on kaikilla. Ihan jokaisella. Seksikästä on nähdä, että mies kohtaa ongelmiaan, käy läpi henkilökohtaisia haasteitaan ja kehittyy niissä. Seksikäs mies kantaa vastuuta itsestään. Jokainen fiksu nainen tietää, että yhä parempaa parisuhdetta ja yhä kuumempaa seksiä on miehen kanssa, joka osaa tehdä töitä itsensä kanssa.

5/5 - (2 votes)

You may also like